Tosin hieman pahempana.
Ahdistaa jälleen äylyttömästi!
Uusi vuosi sekä syntymäpäivät.
Kaksi asiaa, jotka eniten saavat mut muistamaan itseni sekä tilanteeni.
Sen, kuinka nopeasti aika menee, vaikka ei saisi mitään aikaiseksikaan.
Kuinka vuosi vuoden jälkeen huomaa miettivänsä että ehkä ensi vuonna olen paremmassa kunnossa.
Ehkä silloin saan asioista kiinni.
Ehkä silloin jo harrastan taas samoja asioita, mitä ennenkin.
Ehkä yleiskuntoni on paljon parempi.
Ehkä jaksan suunnitella opiskeluita, hakea töitä.
Ehkä silloin loppuu hoitavien tahojen kyselyt, painostukset, vaihtokaupat.
"Jos et mene päiväsairaalaan, et saa sairaslomaa. Jos menet, saat saikkua. It's a deal?"
Pitäisi soitella sen valituskirjeenkin perään, jonka tein marraskuun aikana.
Kuukausi pitäisi vastaukseen mennä ja on siitä jo ylitse sen.
Sitten varmasti potilasasiamieheen yhteyttä, jos ei suostuta yhteistyöhön.
Kokoajan jotain mietittävää, stressattavaa ja tehtävää.
Oi miksi hitossa?!
En jaksa!
Vaikuttaa myös uneni laatuun huomattavasti.
Zombiena mennään vuodesta toiseen.
Mahtavaa!
Olen niin laiska nyt tuntojani kuvaamaan ns. koiranunen suhteen, joten pistän vain linkkiä asiasta.
http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1450321169371?jako=164c5c6ed2f8d25a3abf60b368b3e356&ref=tw-share
 |
| Joojoo! EIEI! Tottakai tahtoisin minäni takaisin, niin fyysisesti kuin psyykkisestikkin. Vaan vouhkaaminen vituttaaaa aivan törkeästi! Ahdistaa. |
 |
| Kontrasti. |
 |
| Voi kun voisin olla aina ja ikuisesti tuolla. Turvassa, suojassa. Yksin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti