sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Ne monet tunneskaalat

Paljon on tapahtunut kuukauden aikana, joista osa on hyvää ja osa huonoa.
Omilla tunteilla sekä sillä, miten voimakkaasti reagoin on myös osansa niihin huonoihin hetkiin.
Sekä hyviin, jotka tosin eivät satuta, ainakaan niin paljon mitä huonot hetket.
Sanoin ainakaan niin paljon, koska siellä takaraivossani on aina mukana se "Mitä jos..." - tunne."
"Mitä jos en olekkaan oikeutettu tähän hyvään oloon? Jopa onneen? Mitä jos hetken päästä kaikki on toisin? Jotain pahaa tapahtuu, taas. Olen tehnyt niin paljon vääriä valintoja ja asioita elämässäni, että karma puree lujaa takaisin ja menetän kaiken." ja niin edelleen. Olen yrittänyt hiljentää ääntä päässäni ja nauttia hetkestä siten, miten se on. Melko huonoja lopputuloksia suurimmaksi osaksi, mutta täytyy antaa pisteet sille että sentään jaksan tiedostaa asian kunnolla ja yritän. Yritän vaikka uuvun nopeasti. Uuvun, mutta en anna sen enää olla esteenä yrittämiselle, niin kuin ennen.  
Tämä viikonloppu on kyllä mennyt todella huonosti.
Valehtelematta olen vain itkenyt kaksi päivää. En ole pystynyt keskittymään mihinkään, ei ole kiinnostanut mikään. Kamala möykki rinnassani, joka ahdistaa valtavasti. On tarve huutaa! Itsetuhoiset ajatuksetkin nostaneet taas päätään. 
Hirveän ahdistavaa on se, kun päivät ovat olleet oloni vuoksi todella turhia. Ihan kuin tuhlaisin aikaani, kun en saa mitään aikaiseksi. Elämä lipuu ohitse sillä tavalla. Ei, minä en sano että negatiiviset tunteet olisivat jotenkin kiellettyjä ja se on varmasti tullut selväksi heille jotka minut tuntevat tai ovat lukeneet blogejani. Mutta omassa tilanteessani se on hyvin turhauttavaa ja ahdistavaa, kun ne ottavat vallan. En pysty kontrolloimaan niitä, vaikka niin kovasti sen tahtoisin tehdä.
Kiitos epätoimivan teknologian, joka mahdollistaa sen etten ole taaskaan voinut kuulla ääntä ja sanoja jotka merkitsevät mulle niin paljon, kaikkea, tässä maailmassa. Ainut tapa olla läsnä ja se viedään pois. Kyllä, se sattuu helvetisti, vaikka varmasti kuulostaakin ulkopuolisesta naurettavalta.
Turhalta syyltä tuntea niin voimakasta pahaa oloa.
Olen itsekkin ajatellut aikoinani niin, mitä nettisuhteisiin (no, sitä kait tämä sitten on) tulee ja ehkä tuominnutkin heidät ja heidän tunteensa pitäen kaikkea lapsellisena ja epäaitona. Mutta eipä saisi tuomita mitään, mitä ei itse ole koskaan kokenut tai mistä ei tiedä tarpeeksi. Ja koskaan ei tiedä mistään tarpeeksi. 
Niin kuin olen aiemminkin kirjoittanut, en ole ollut koskaan ketään näin lähellä henkisesti, eikä kukana ole ollut koskaan näin lähellä mua. Kaikki johtuu siitä niin mahdottoman voimakkaasta yhteydestä, jota en tahtoisi koskaan menettää. 
Mutta vaikka en haluaisi, onko pakko?
Ehkä.
On niin paljon asioita mitä on pakko tehdä, vaikka ei haluaisi.
Pakko luopua vaikka sattuu, koska tunteet yksin eivät riitä ja realiteetit tulevat vastaan.
Kaikki kaunis katoaa, joku joskus lausui.
Jos tahtoo olla onnellinen, on uhrattava jotakin.
Ja tahdon että hän on onnellinen, vaikka se tarkoittaisi menettämistäni.
Enkä tiedä itsekkään tulenko olemaan onnellinen jos tunnen epävarmuutta, pelkoa sekä turvattomuutta suurimman osan ajasta, kuukausien perään.
Hän ei sitä saa aikaiseksi, vaan tilanteet sekä olosuhteet. 
Olen yrittänyt olla tekemättä mitään päätöksiä huonojen fiilisteni pohjalta, vaikka ajatuksissani ovatkin olleet. Yritän myös olla puhumatta niistä kipeimmistä ajatuksistani, koska en tahdo tehdä tästä tilanteesta vielä vaikeampaa mitä se jo on.
En myöskään tahdo että toinen huolestuu turhaan ja häntä sattuu. 
On niin kamala edes ajatella sitä, etten voisi enää jakaa ajatuksiani niin kuin nyt olen tehnyt.
Tai se, etten enää ole se jolle niistä puhutaan niin kuin nyt.
Jonka kanssa jaetaan kaikki päivän tapahtumat, jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä. 
Jonka kanssa tsempataan toisiamme, sekä uskotaan toistemme kykyihin luoda jotain kaunista.
Päätän aina uudestaan ja uudestaan että aika näyttää, kaiken.
Aika tekee päätökset suuntaan ja toiseen.
Silti se sattuu aina yhtä paljon.

Ne hyvät asiat kuukauden aikana ovat olleet se, että olen saanut kirjoitettua melko paljon.
Toki ne kirjoitukset ovat olleet tunteet häntä kohtaan, jotka sanoiksi ovat muodostuneet.
Jotain sain tänään aikaiseksi kirjoittjaryhmäänkin, mikä on hyvä koska olen ollut sen kanssa niin tukossa.
Liikaa kait omia projekteja ja mielenkiinnon kohteita sekä tietenkin suorittamani ATK  - ajokortti vie aikaa ja energiaa paljon.
Olen viime viikolla vienyt ottamiani kuvia kirjoittajaryhmään ja niistä pidettiin. Onneksi!
Olemme suunnitelleet näyttelyä kuvin ja sanoin, ja nyt siitä tuli enemmän totta kun sain kuvat vietyä paikan päälle.
Oli ihana huomata, kuinka innoissaan pari ihmistä osasta kuvistani olivat ja saivat niistä inspiraatiota.
En tuntenut itseäni niin surkeaksi kuvaajaksi.
Se olo että tästä tulee jotain, oli myös ihana!

Koodaamista olen myös opetellut taas uudestaan.
Ammattikorkeassa sitä jonkin verran opettelin, mutta silloin se tuntui niin pirun tylsältä.
Tosin oli mulla muutenkin niin paljon ongelmia henk.kohtaisessa elämässäni, ettei mikään onnistunut.
Nyt kun olen pajalla sitä opetellut erittäin hyvän opettajan kanssa, tuntuu että tahdon todellakin sitä jatkaa sekä oppia lisää ja lisää.
Onhan se tavallaan melko tylsän loogista, mutta toisaalta taas näkee sen mitä on luonut siinä vaiheessa kun tekstit ja merkit saa ajettua ulos.
En vain ole kotona saanut asennettua millään ajotiedostoa Pythonista ja se on hyvin turhauttavaa.
Tiedosto ei ymmärrä mitä sen pitää tehdä, koska jokin siellä on väärin asennettuna.
Mieluusti keskittyisin pajalla enemmänkin siihen ATK - ajokortin suorittamiseen ja kotona sitten koodausta harrastemielessä. Olisi loogisempaa. Niin.. tylsän loogista, kyllä. Järkevää. Tylsän järkevää.

Väänsin kotisivut myös WordPressiin, koska huomasin ettei Portfoliobox ole oikein toimiva.
Sinne kun ei saa kovinkaan montaa kuvaa laitettua ilmaiseksi. 
Ohjeet ym ovat erittäin hyvät siellä kyllä, mutta sitä materiaalia mulla on niin paljon ettei se ilmainen versio riitä käyttööni.
WP taas on mulle melko hankala käytettävä ainakin näin alkuun, mutta katsotaan mitä siitä tulee.
Ainakin vielä on intoa sen parissa touhuta.
Tässäpä sivustani näyte.
https://yazminex.wordpress.com/

Olemme miettineet myös Mr. Soulmaten kanssa yhteistä projektia hieman tosissamme.
Mutta mitenkäs toteutat, jos ei yhteydet toimi?
Huh miten turhauttavaa se on.
Ääntä, kuvaa sekä tekstiä.
Ei ollenkaan paha juttu. 
Videokuvakin olisi hyvä jossain vaiheessa.
Joskus kyllä pelottaa että ajan itseni puhki tällä touhulla.
Tunne - asiat, monet eri projektit, epävarmuus, turvattomuus... Siinä on hyvät ainakset kasassa.
Mutta ehkä tuota ei kannata etukäteen murehtia koska se ei ainakaan tiedä mitään hyvää, ja syö vain luovuutta, inspiraatiota sekä motivaatiota.
Tulee sellainen "Ei kannata koska ei siitä mitään tule kuitenkaan" - reaktio.
Ainakin tuon olen oppinut menneisyydestäni ja yritän olla toistamatta vanhaa kaavaa.
Ei ole helppoa, mutta varmasti yrittämisen arvoista.

Tätä tekstiä kirjoittaessani mietin että onhan tässä ollut kuitenkin niitä hemmetin hyviäkin aikoja, jolloin ollaan voitu jutella monta tuntia kaikesta.
Ollaan voitu jakaa hyvät ja huonot päivät sekä tunteet ja siten saatu voimaa toisistamme.
Läsnäolemisen ihanuus on jotakin niin sanoinkuvaamattoman voimakas tunne.
Ehkä siis jälleen kerran kirjoittamisesta oli hyötyä, koska oivalsin eräitä asoita tekstin edetessä.
Ei ollut todellakaan tarkoitus niin tehdä, tai siis.. hah! Kuulostaapa tollolta.
Ei ollut tarkoitus kirjoitustani näin päättää.
Mutta ne tunteet, ne ailahtelevat tunteet... tämän siitä saa.
Koskaan ei tiedä miten teksti elää, koska en niin suunnittele milloinkaan mitä kirjoitan.
Mennään fiilisten mukaan.
Eletään siinä hetkessä sekä tunteessa mikä milloinkin päällä on.
Tunteiden vaihtuvuusvälihän voi olla sen minuutista pariin tuntiin.
Elämme siis edelleen hyvin mielenkiintoisia aikoja arjessani.

Nyt kyllä on pakko jakaa sellainen biisi, mitä olen kuunnellut joskus tunninkin putkeen, vähintään.
Etsiskelin kerran Tunisialaista rappia, ja Youtube löysi ensimmäisenä tämän.
Mua vähän nauratti, syystä että... 



Mutta tämä!
Artmsta feat. Kafon - Mazatil.
Rakastuin. En vain voinut lopettaa kuuntelemista.
Tuli myös sellainen pieni kipinä mennä heilumaan rap/reggaeklubille.
En vain tiedä missä täällä enää sellainen on, kun Grooveakaan ei enää ole.
Jokatapuksessa, tämä biisi antoi todella hyviä viboja.
Artmastalta löysin paljon hyvää kamaa.
Siis... sanavalintani tässä kohtaa on melko mielenkiintoinen, mutta ehkä looginenkin jollain tapaa.
Hyvää musiikkia olisi konservatiivisempi ilmaisu.
I hope u ll enjoy this like i did!
Peace and weed, mates.
No ainakin sitä rauhaa, kiitos.