sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Luontoa, kynttilöitä sekä marsun söpö nassu

 Olihan taas ihanaa muutama päivä sitten päästä edes hetkeksi lähipuistoon käveleskelemään sekä kuvailemaan.
Kameran jätin kotiin, joten on tyytyminen kännykkäkuviin.
Jätän joskus tahallani kameran kotiin (joskus taas pakko jättää, kun en esim kauppareissulle sitä viitsi ottaa mukaani), koska ajattelen että tällä kertaa vain nautin luonnon olemassaolosta.
Nautin siitä hetkestä, näen enemmän. 
Mutta mutta.... useimmiten on puhelin mukana, joten kuvattua tulee kuitenkin.
Hah!
Ja minkäs sille tekee, kun se kerran intohimoni on, josta voisin puhuakkin tuntitolkulla.
Josta tulikin mieleeni, että kotonamme kävi jokin päivä sitten valokuvaaja ottamassa asunnosta kuvia.
Oli aivan mahtavaa keskustella valokuvauksesta sellaisen kanssa, joka kuvaa ammatikseen.
Sain vähän tsemppiäkin.
Iso kiitos siitä hänelle!
Hetkeksi unohdin kaiken muun.
Olin niin vapaa, olin elossa.

Eilen illalla täytin kotini tunnelmasta, sekä bongasin Mintun söpön nassun "makuupussin" sisältä. 
Kuvat alempana.
Laitan lopetukseksi linkkini facebookissa olevaan valokuvaussivustooni, sekä flickoriin, mikäli samanhenkiset tavoittavat tämän blogin ja ovat kiinnostuneet näkemään enemmän kuviani.
Olen myös Instagrammissa niminerkillä anarchybiatch.


Tunnelmaa eilen illalla. Tietenkin useana iltana ollut tällaista, koska rakastan kynttilöiden tuomaa tunnelmaa. Joulukin tuli jo 2 viikkoa sitten.

Tässä yksi ottamistani kuvista viime puistoreisssultani.
Tämä kuva on yksi suosikeitani tunnelman vuoksi.
Melankolia, oi kaunis melankolia <3
 Hervanta, Ahvenisjärvi. 





Minttu lämmitteli eilen.  Hassunassu <3

                                              

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti