Hetken energiaa, vihdoinkin!

Olin tällä viikolla äidin luona, mikä oli todella mahtavaa!
Pääsin myös ulos melko paljon, jolloin olin jälleen kuin eri ihminen.
Oli myös ihanaa katsella sekä kuvailla erilaista maisemaa.
Eilenkin muuten olin ulkona, vaikka aluksi tuntui ettei todellakaan jaksa lähteä.
No, onneksi sain istua sen tunnin verran laiturilla.
Sen verran sain ulkoilusta sekä hyvästä seurasta virtaa, että päätin alkaa kasvattamaan salaattia, persiljaa, korianteria sekä tilliä marsuille.
Tulee hieman halvemmaksi, sekä on mukava seurata kätöstensä jälkiä.


Olen ollut viimeksi lähes kolme vuotta sitten yöelämässä baarimielessä, eikä ole alkokaan maistunut.
Eilen jopa mietin sitäkin, että olisi kiva pitkästä aikaa mennä jonnekkin ja ah, tanssia, tanssia... tanssia!
Mutta vannotin tulevalle ex - miehelleni, että sanomme olevamme sitten vain kavereita, jos joku kysyy.
Hah!
Minä 37 v... joojoo.
No, luulenpa että tulen aina olemaan tietyssä mielessä sekä tiettyjen asioiden suhteen lapsellinen.
En kasva koskaan.
Vaan minkäs teen, kun tunteet eivät enää (tässäkään tapauksessa) riitä enkä näe häntä kuin kaverina tai veljenä.
Ikävöin häntä kaverillisesti sekä rakastan kaverillisesti.
Tai ainakin pidän, jos en rakasta.
Minä kun en tiedä oikeasti mitä rakkaus on ja olenko koskaan rakastanut ketään tai mitään muuta kuin luontoa ja marsujani.
Mummoani varmasti, koska hänen kuolemansa vieläkin sattuu joskus.
Muistot sattuvat joskus. 
Ikävä on syvä ja suuri.

Pääsinpäs taas kätevästi vaihtamaan aihetta.
Baari - illasta mummoon.
Mikä aasinsilta!
Lukijani - mikäli heitä on - kyllä tietävät aasinsiltani sekä sekametelisoppani, eivätkä niistä säikähdä.

Karkkiin sorruin, tai oikestaan suklaaseen torstaina.
Ai ai!
Tuli siitä jonkinlainen morkkis, mutta selitin sen itselleni että olen lomalla.
Ja sitä se olikin.
Ei tarvinnut miettiä terapiassa taikka muualla ravaamista.
Marsuista oli vähän huoli, vaikka tiesin että niitä hoidetaan täällä hyvin.
Oli kyllä aivan ihanaa nähdä ne pikkulyllertäjät kun kotiin pääsin.

Tänään onkin ihanan rento päivä.
Voin keskittyä omiin tekemisiin sekä lepäämiseen.
Ei tarvitse edes siivota, koska sekin on hoidettu täällä perjantaina, kun olin vielä reissussa.
Ruokaakaan ei tarvinnut eilen tehdä, joten voi olla että kaikkien näiden vuoksi eilen sainkin loppujenlopuksi virtaa mennä ulos.
Ei tarvinnut miettiä seuraavan päivän töitä ja jaksamistaan.

Tällä viikolla tuntui kuin olisin ollut välillä elossa.
Koin samanlaisia tunteita mitä vuosia sitten, kun olin tunnistettavasti itseni.
Elin elämääni minänä, enkä sivustaseuraajana jonain toisena.
Mahtava tunne!
Elämisen makuinen tunne.

Kyllä. Ainakin itseäni kiehtovat synkät sielut. Enkä tarkoita vain masennuksen ym kautta, vaan luonteenpiirteenä. Taikka voisiko sanoa sielunpiirteenä? Kiehtovaa, mystistä, mielenkiintoista, taiteellista, kaunista.

Mun ei pitänyt tähän tekstiini kirjoitella mitään naamakirjasta, mutta teinpä sen silti kun tämän tekstin koneellani näin. Äidin luona mietin taas sitä profiilin poistoa, koska melko turhaksi härpäkkeeksi olen tuon mestan todennut. Tykkäilyä tykkäyksien perään. En tarvitse sellaista. Ei se ole elämää.  Ja voi olla että kyllästyttää jo senkin vuoksi, kun ollut kyseisen puljun asiakkaana jo 7 - 8 vuotta. Alkaa riittämään. On kuitenkin perinteiset puhelimet sekä sähköpostit. Jos nyt vielä perinteisempää viestintää tahtoo harrastaa niin kirjeitä vaihtelemaan. Oi, sitä on ikävä! Todellakin.