Jazminen maailma: Pohdiskelua sekä onnistumista.

Mistä tunnet sä ystävän?
Onko oikea sulle hän?

Jokin vanha viisu jostain menneisyydestä, mitä on tullut mietittyä vuosia, melkein päivittäin.
Olen myös samalla ajatellut itseäni.
Ehkä olen luottanut liikaa ihmisiin ja siksi pettynyt useasti ja pahasti.
Ehkä vaadin liikaa itseltäni sekä muilta ja siksi ystävyyssuhteet eivät ole toimineet.
Tämä epävakaus sekä intorverttius on luultavasti ollut myös syy siihen, miksi mikään ei kestä.
No, ainakin parisuhteiden kanssa ovat olleet iso ongelma.
Sinänsä sama se, koska juurikaan nyt ei kyseinen asia kiinnosta.
Kaipaan vain sitä ystävää, joka jonka kanssa kuljemme läpi elämän.
Jonka kanssa selviämme kaikesta.
Jolle en ole minkään korvike.
Jonka kanssa ollaan vain kun ei haluta tai osata olla yksin, ja kun muuta elämään ilmaantuu, on helppo vain dumpata menemään mitä ärsyttävimmillä ja läpinäkyvämmillä selityksillä.

Toisaalta olen hyvilläni siitä, että mulla on ollut nyt rohkeutta nähdä, mikä ei toimi.
On ollut rohkeutta antaa asian olla, dumpata itsekkin.
Ja kuten viimeisessä blogissani sanoin, tiedän etteivät he yksin jää.
Ei vaikuta heidän elämäänsä mitenkään, koska heillä on tukiverkostonsa ja ne ns oikeat kaverinsa.
Mun ei tarvitse olla huolissani heistä.
Ja aina toimii tämä sosiaalinen media taikka sähköposti, jossa ottaa yhteyksiä, jos siltä tuntuu.

Piilotin taas kätevästi syntymäpäiväni, koska ajatus onnitteluista ahdisti.
Ei ole ollut onnen asia ikääntyä.
Sinänsä luonnollinen asia, mutta ei musta tunnu siltä näin uupuneenaa.
Tässä iässä pitäisi kuulemma olla elämänsä kunnossa, parasta työikää ja blablaaa.
No ei ole näkynyt kumpaakaan.
Viime viikonloppuna oli hyvä tekemisen putki ja olen vieläkin todella uupunut.
Pääsin perjantaina vähän jäälle kävelylle, lauantaina jopa sain tiskit tiskattua (en muista koska niitä oon tiskannut. Monta kuukautta sitten) ja sunnuntaina kävin kahvilassa.
Nyt joka päivä meinannut nukahtaa sohvalle, silmiin sattuu, etova olo ym.
Ei riitä edes 8-9 tunnin unet, jotka nukun kuitenkin suht.hyvin.
Rangaistus jaksamisesta tuli siis, niin kuin vähän ounastelinkin.
Enpä taida ihan juuri nyt olla aloittamassa mitään pajatoimintaa.
Tuo terapia sekä satunnaiset muut ravaamiset riittävät mainiosti.
Enkä saisi siitä itseäni sättiä, en syyllistää enkä rangaista, vaikka kuinka se ääni siellä huutelisi että olen laiska ja saamaton.
Usein olen hyvä kumoamaan hyvät lauseet pahoilla lauseilla.
Vaikka jossain olisin onnistunut ihan hyvin, olisi voinut onnistua paremminkin.

Mutta!
Karkkia, sipisä ym en ostanut tämän viikon kauppareissulla, enkä ole nyt syönytkään niin paljon niitä, mitä ennen.
Jipppiii!!!
Siitä olen itseäni kyllä kiitellyt ja tuntunut vähän paremmaltakin, kun onnistuin.
Varmasti kuulostaa monille ihan simppeliltä, itsestäänselvyydeltä ettei herkkuja ostella joka kauppareissulla tai lähes joka päivä.
Ihmiselle, joka on tunnesyömäri sekä yrittää täyttää tyhjyyttää nimenomanaan mässyllä hake'en samalla siitä turvaa, se ei ole itsestäänselvyys.
Se on aikamoista kamppailua itsensä kanssa.
Ei edes järki auta sanomaan, että säästäisi todella paljon rahaa (mikä on esim työttömälle aina plussaa), sekä terveyttään jos jättäisi mässyn kauppaan.
Oon ajatellut toki niin, että viikonloppuna olisi karkkipäivä.
En kokonan niistä luovu, ainakaan vielä.
Rimaa pidetään vähän matalemmalla nyt.
Jos myöhemmin tuntuu että luopuminen ok, mikä ettei.
Haluan myös nähdä, mihin kaikkeen se vaikuttaa positiivisesti, kun jätän hurjan paljon vähemmälle mässäilyn.
Saattaisiko vaikuttaa väsymykseen, yleiseen jaksamiseen ym.
Tokihan se ei mikään ihmeparantaja ole (tuskin tulehdustakaan pois vie), mutta luulisin sen jotenkin vaikuttavan positiivisesti elämääni.
No, jos ei muuten, ainakin jää enemmän käyttörahaa.