Ei ole muutakaan tekemistä.
No kirjoja olisi, mutta on niin vaikea keskittyä.
Menee tosin leffojenkin kanssa usein niin.
Monta kertaa täytyy lukea tai katsoa uudestaan, mitä luinkaan tai näinkään.
Se on melkoisen stressaavaa.
Tuntuu että menettää paljon.
Menee hetkiä ohi, varsinkin kirjojen suhteen.
Ne ovat mulle kuitenkin tärkeämpiä kuin leffat.
Leffoja vain on jotenkuten helpompi katsoa tässä tilassa ja tilanteessa.
Joku joskus sanoikin, että täytyisi lukea silloin, kun ei vituta niin paljon, ei stressaa, ei ajattele.
Niinpä.
Kunpa olisikin sellaisia hetkiä.
Muistikorttini on täynnä.
Ei yhtäkään ajatusta lisää!
Meinasin sanoa että muuten pää hajoaa, mutta no.. se on jo myöhäistä.
Näillä mennään.
Ei ole kenelläkään tietoa, miten kauan.
Sen verran tietenkin osaan ennustaa ja järkeillä, että jos tämä tällaisena jatkuu, ei parempaa ole luvassa.
Itsensä hoitaminenkin jää ihan hunningolle, koska sitä ei jaksa tehdä.
Eikä kiinnosta, koska ei jaksa.
Menee energia ja aika ihan muuhun.
Pakollisiin menoihin, suunnitteluihin, pohtimisiin, tekemisiin.
Terapiakin tuntuu enemmän työltä mitä avulta, hoidolta.
En osaa sitä ainakaan nyt pistää kategoriaan itsestään huolehtiminen, itsensä hoitaminen.
Haaveilen vain, että pääsisin kauas pois Tampereelta.
Jonnekkin pohjoiseen, LappiinLappiin.
Tooodella kauas pois.
Minä, eläimet ja luonto.
Kiirettömyys.
Edes hetken!
En edes muista koska olisin levännyt kokonaisen päivän.
Kroppa sekä pää.
Ja se todellakin tuntuu kaikessa.
Parisuhteessakin.
En enää tiedä mitä haluan ja mitä jaksan.
Mihin olen kykenevä.
Väsyttää niin paljon kokoajan.
Uupunut väsymyksestä.
 |
| Vaikka esimerkiksi masennuksesta on tietoa jokapaikassa, ihmiset edelleenkin luulevat sitä asennekysymykseksi. "Kyllä sä sängystä ylös pääset, kun asennoidut siihen. Ota itseäs niskasta kiinni! Piristy!" |
 |
| Eräästä kansiostani, jonne olen piirtänyt ja kirjoittanut tunteitani, olojani. Se on tällä(kin) hetkellä tätä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti