Olen hengittänyt metsää sisääni, tuntenut olevani elossa siinä hetkessä, nyt.
Oen monta kertaa herkitstynyt sanoinkuvaamattomasti siitä kaikesta kauniista, raikkaasta ja inspirovasta ympärilläni.
Turvallisuudesta.
Luonto, toinen kotini.
Myönnän, että luonto menee ihmissuhteidenkin edelle.
Ne eivät saa pitämään päätäni kunnossa, mitä luonto tekee jos sinne vain säännöllisesti pääsee.
Se on elämän ehto.
Selviämisen ehto.
Hengissä pysymisen ehto.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/01/oletko-halannut-puuta?ref=ydd-related-content
Olen lukenut muutama päivä sitten tuon Ylen artikkelin ja täytyy sanoa että tiedän mistä puhutaan.
Muistan mistä puhutaan.
Samaistuin täysin aiheeseen.
Oi kunpa tässäkin maassa saisi lääkkeeksi tuota metsäkylpyä.
Voittaisi epäilemättä kaikki kokeilemani mielialääkkeet.
Vaan kun täällä kaikki tapahtuu saman kaavan mukaan, kaikki pistetään siihen yhteen laatikkoon.
Mikään muu ei voi auttaa kuin lääkkeet ja terapia.
Jos eivät auta, sulla on asennevamma.
Tässä tapauksessa mulla, tai etten tahdokkaan voida paremmin.
Kuka ei tahtoisi?
Tuohon kysymykseeni en varmasti saa koskaan vastausta.
On monia muitakin kysymyksiä vailla vastauksia.
 |
| Joulukuu 2015. Tämä näky oli kauneinta pitkään aikaan. Ja kohtahan ne lumetkin sitten sulivat pois :( |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti