Mietin ja stressasin, miten taas itseäni selittäisin ja kuunnellaanko mua lainkaan.
Osittain kyllä, osittain ei.
Uniapneakokeeseen sain lähetteen, sekä huomenna menen keuhkokuvaan.
Sen verran taas henkeä ahdistaa, että pakko asiasta ottaa selvää.
Muttamutta.... kun mainitsin, että esim tulehdukseni, josta kukaan ei tiedä mistä johtuu, voisi myös olla yksi kroonisesta väsymysoireyhtymän oireista, sain palautetta että koko diagnoosi on roskakorikamaa.
Hmm... mistähän kaikista diagnooseista oikein on aikoinaan noin sanottu sekä vähätelty potilaan oireita?
Pidetty jopa luulosairaana.
ADHD nyt ainakin tulee ensimmäisenä mieleeni. Sitä kun on pidetty todella kauan pelkästään "lasten tautina", neuroosina.
Samaten ADD:tä.
Vaan kun asioista otetaan selvää, tutkitaan ym, niin kappas, kaikenlaista löytyy.
Kun vain viitsitään nähdä asioiden eteen vaivaa, eikä heti tyrmätä suoralta kädeltä.
Onhan masennuskin ollut aikoinaan ihan tuntematon käsite.
Se on ollut laiskuutta ja saamattomuutta.
Ei vain olla otettu itseään niskasta kiinni ja eletty niinko muutkin ihmiset.
Perkele!
Terapeuttini taas on sitä mieltä, että tuo sairaus paranisi hyvällä terapialla, joka tosin saattaa viedä aikaa.
Tiedän, että se auttaa tiettyihin mt-ongelmiin sekä varmasti joitakin hyväksymään kyseisen sairauden, mutta ei se tuota itse sairautta paranna.
Se voi olla todella haitallistakin potilaalle, joka on jo valmiiksi uupunut fyysisesti.
Kuinkahan monta vuotta tätyy itseään lisää uuvuttaa, ennnen kuin katkean lopullisesti?
Ei mitenkään kiehdo väärä hoito, ei sitten yhtään.
Ja vielä vuosia kestävä.
Ei kiitos!
Jotain on tehtävä ja pian!
Siksipä mietinkin että vaikka söisin 2 kuukautta sormiani, aion hakeutua lääkärille, joka on perehtynyt väsymysoireyhtymään.
Koska tämä masennukseni on seuraus, ei syy.
Muistan kun olin kipeänä monia kertoja kuukauden aikana pitkän aikaa, ollessani töissä.
Viimeksi olin ala-asteella koulunkäyntiavustajana, ja sairastelin paljon.
Kun lopetin siellä, sairastelut loppuivat mutta fyysinen kuntoni oli selkeästi huonompi, mitä ennen.
Joka sitten huononi huononemistaan.
Aloin oireilla psyykkisesti.
Kuvioihin tuli masennus keskivaikeana, joka ajan mittaan kasvoi vaikeaksi.
Ahdistus tuli kaveriksi.
Toistuvat masennusjaksot voivat myös laukaista kyseisen sairauden.
Niitäkin on ollut riittävästi.
Vähemmälläkin olisin pärjännyt, kiitos vain.
Huomasin taas eräänä päivänä, että hitaassakin kävelyvauhdissa mua vähän huimasi.
Joskus taas jalat ovat niin spaghettia, ettei tiedä mihin päin kaatuu.
En siis ole vielä kaatunut, mutta tasapaino-ongelmia on ollut jonkin verran.
Joskus täytyy istua parikin kertaa 15 minuuttia kestävän kävelyn aikana.
Ei jalat vain kanna.
Itselläni tuntuu että elämä on ohi.
Ei mulla ole enää mitään.
En voi tehdä asioita, mitä ihmiset tekevät.
Kaikki on niin rajoittunutta, rajallista.
Täytyy miettiä joka hetki tekemisiään sekä itseään, että jaksaa jotain muuta tehdä seuraavana päivänä.
Eikä silloinkaan voi mennä mistään takuuseen.
Kävin parina peräkkäisenä päivänä vähän ulkona ja eilen olin niin poikki, että en jaksanut edes pyykkejä koneeseen pistää.
Tuntui että kroppa lysähtää kasaan sillä sekunnilla.
Niin hirveän raskaskin se joskus on.
Lyijyn raskas.
Ei aina lepokaan auta.
En palaudu.
Minulla muuten kesti 6 päivää palautua jonkinmoiseen kuntoon terapeuttini loman alettua.
Olin niin poikki.
Uupunut, todella uupunut.
Tuntuu kuin minun pitäisi kohta sinne taas mennä, vaikka juuri siellä olin.
Hänen lomansa loppuu 10.1.2016 ja viimeinen kerta ennen lomaa oli 17.12.2015.
Phuuuhhh!
Ei voi muutakuin puhallella.
Henkeä sekä mieltä ahdistaa.
Kroppaa väsyttää.
Tässä on linkki, jossa kerrotaan jonkin verran väsymysoireyhtymästä.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00410
 |
| Joulu tuli, joulu meni. Se tosin ei ole tänä vuonna tuntunut oikein miltään. Johtunee syvästä uupumuksestani. Kuva on vuodelta.. jotain. En muista. |
 |
| No et oo tosissas?! Sure! Näin se on. Ainakin itseni kohdalla. Mummoni menetys oli kamalaa, koska hän oli todella rakas. En tosin ole koskaan törmännyt tähän tunteeseen, kun itensä kadottaa ja/tai menettää. Ei ole enää mitään. Ei yhtään mitään. Itseni kautta sekä itseäni varten elin, en muiden kautta enkä muita varten. |
 |
| Kyllä! Vaikka kuvan on tarkoitus olla kierosti hauska, mua ei edes aina naurata. Harvoin muuten enää nauran kunnolla. Hymähetelen joskus kuville tai teksteille, sanoille. Mutta se kunnon syvä nauru on poissa. Se katosi, kun menetin itseni, kaiken. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti